sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Korpilahti RN

Lähdettiin kessuteinien kanssa Korpilahden ryhmänäyttelyyn. Ikää on tällä hetkellä vähän vajaa 15kk, eli olivat junioriluokassa. Tuomarina toimi Anneli Sutela ja kessuja oli ilmoitettu näyttelyyn 12. Irinalle ja Nallelle näyttely oli ensimmäinen virallinen joten oli jännä kuulla millaista arvostelua ne saisivat. Esiintyminen ja muutenkin näyttelyalueella olo oli petraantunut kummallakin huomattavasti viime syksyn pentuluokassa käväisystä. Noiden kanssahan voisi lähteä toistekin reissaamaan.

Unohdin ottaa arvosteluista kopioita itselleni talteen, mutta kumpainenkin sai oikein hyvät arvioinnit. Karvaa tiputtelevalle Nallelle kritiikkinä annettiin makaava/vähäpohjavillainen turkki ja että paremmalla turkilla olisi sijoittunut paremmin. Tuloksena oli siis ERI SA JUK2 PU3, minkä otan kyllä kiitollisena vastaan. Etenkin kun kyseessä on tuo kotiin jäänyt sivuääninen höpsö, jonka menestyksellä ei ole Nallen itsensä kannalta mitään väliä.
Irina sai kritiikkiä takakorkeudesta ja olikohan takaliikkeistään. Se myös päätti vakaasti esiintyä tänään korvat turkin sekaan piilotettuina paria sekuntia lukuunottamatta (joille tuomarikin naurahti ääneen). Korvattomuudesta ei tosin sentään arvosteluun saakka saatu kommenttia. Irina oli EH ja luokkansa toinen (kolme koiraa).

Viikonloppuna tuli vietettyä paljon aikaa koirien kanssa pellon kantohangilla. Aina hämmästelen miten Irina ja Nalle jaksavat painia ja riehua keskenään niin intensiivisesti, vaikka asuvatkin samassa taloudessa.


Irina vajaa 15kk

Teemo, Tinja, Irina




Tinja rakastaa kierimistä

Teemo, Nalle & Irina


Nalle, Sipe, Tinja ja takana Irina

T & T