maanantai 21. joulukuuta 2015

A-synttärit

Syksy kului hiljakseen reissaillessa ja agilitya opetellessa. Ehkä vielä joskus saadaan aikaiseksi videomateriaalia treeneistä. Pääasiassa ollaan nyt tehty erilaisia noin viiden esteen ja putkien pätkiä. Radanpätkien lisäksi ollaan treenattu erityisesti rengasta, A:ta, pussia ja keppejä. Keinuunkin tehtiin kerran tuttavuutta. Teemo on siitä mukava, että eipä sitä uudet jutut ole ikinä pahemmin hirvittäneet, ainakaan harrastusjuttujen osalta.

Tammikuussa lisätään Teemon kanssa harrastusrintamaa rallytoko-kurssin muodossa. Painoa ollaan saatu himppu nousemaan että toiveissa olisi myös päästä ensi vuoden syyspuolella näyttelyihinkin jos massan kasvatus jatkuisi hyvää tahtia.

Kotona ollaan keskitytty molempien karvaturien kanssa sellaisiin olennaisiin ajankuluihin kuin pakittamiseen, namialustan lyömiseen käskystä, sukan ottamiseen jalasta, tavaroiden tuomiseen sekä jalkojen välissä pujottelemiseen.

Tämän päivän juhlanaihe kuitenkin on Tinjan pentujen 1-vuotissynttärit. Reissailin viikonloppuna Heinolaan järjestämään miitin mamma-Tinjalle ja juoksuisille "sijoitustytöilleni" Virvalle sekä Irinalle. Se olisikin ollut videoimisen arvoinen hetki kun Irina näki siskonsa ja äitinsä, takapuoli hytkyi kuin viimeistä päivää ja typy meni ihan onnesta sekaisin osaamatta päättää miten päin olisi ja kumpaan perheenjäseneen keskittyisi. Hetken päästä siskokset olivatkin sitten jo erottamaton kaksikko koko loppupäivän ajaksi. Tinja on kyllä tykännyt Irinan kanssa painia ja rellestää, mutta kaksi riehuvaa teiniä oli sellainen juttu että se mieluummin liimautui kerjäämään herkkuja ihmisiltä.


Katisweiher Adele, "Irina" 1 vuotta

Katisweiher Arianna, "Virva" 1 vuotta
Eerondaali Lemon, "Tinja", 5½ vuotta, vähän muhkuturkkisempi yksilö ;)