maanantai 5. lokakuuta 2015

Talvikauden aloitus

Sunnuntaina 4.10. aloitettiin talvikauden agilitytreenit uudessa ryhmässä. Meitä on kaksi shelttiä, australianpaimenkoira, cairnterrieri, kooikerhondje, kromfohrländeri sekä parsonrusselli. Teemon kanssa ollaan nuorimmat ja kokemattomimmat, mutta koen ihan positiivisena sen että pääsee katselemaan vähän pidemmällä olevilta mallia. 

Lämmittelylenkillä käytiin Rambo-sheltin kanssa. Olipas hauskaa löytää toinen vähän nirsompi shelttiherra! Antoi myös toivoa että ehkä Teemostakin tulee vielä kypsemmän näköinen kunhan ikää karttuu. 
Hallin läheltä löytyi tosi mukavat metsämaastot, joiden polkuja seurailtiin. Kenties viileä ja valoton viikonloppu oli piilottanut hirvikärpäsetkin kokonaan. 

Vastavalmistunut TamSK-hallikin oli kyllä tosi hieno pinkkeine putkine kaikkineen. 



Teemon kanssa treenattiin miniesteillä ja vähän enemmän sillä asenteella että muistellaan alkeiskurssin jutut takaisin päähän ja teinipoika saa pitää kivaa. Ja kivaahan sillä oli! Ei ollut tietoakaan siitä putkien jännittämisestä mitä kesällä oli. Vähän kyllä pitää treenailla vielä kauempaa putkeen lähettämistä. 
Rataa ei juurikaan seurailtu, vaan tehtiin muutamien esteiden pätkiä ja putkia sieltä täältä, eri kulmia ja takaakiertoja hakien. Puomia ja rengasta kertailtiin yksittäisinä esteinä ja ihan empimättä oikein tuo niitä meni. 
Tästä se lähtee!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti