sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Temonen 2v



Olen niin myöhässä aina blogitekstien kanssa.

Aprillipäivänä Teemo täytti uljaat kaksi vuotta. Ikä jossa aletaan näyttää kunnolla koiralta ja sen kunniaksi käväistiin ottamassa ohessa olevat kaksivuotisposeeraukset. Ulkoinen olemus näyttääkin kieltämättä kivalta, turkin sisäpuolella on yhä kohennettavaa. Toisaalta Teemon paino on koko ajan noussut, tämän vuoden puolella kiihtyneempää tahtia. Ruokavalio vaihdettiin talvella Royal Caninin ja raakaruokien yhdistelmän puolelle. Ruokahalua on ollut ihan selkeästi enemmän kuin noh, koskaan.

Kaikki muutkin meneillään olevat projektit ovat vielä vaiheessaan, rally-tokosta kävimme jatkokurssin hyvällä fiiliksellä ja agilityssa ilmoittauduttiin jatkamaan kesäkauden ryhmään saman treeniporukan kanssa Tamskilla.
Lumien sulettua on alkanut takapihalle kehittymään erilaisia välineitä agilityjuttujen kotitreenaamiseen, aurauskepit ovat tällä hetkellä erityisesti hyödynnettyinä. Ehkä kesäkaudella voisi myös alkaa katsella hallille omatoimitreenaamiseen oikeuksia.





Ja loppukevennyksenä look kuvausten päätyttyä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti