sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusreissu

Juhannuksena oli kesän pisimmät vapaat, joten luonnollisesti reissut omalle sekä miehen kotiseudulle oli hyvä suorittaa tässä välissä. Tinja sekä 11-viikkoinen Teemo kulkivat toki mukana.


Leijuva sheltti
Ensimmäisenä suunnattiin Heinolaan minun vanhempien luokse. Siellä olikin pienelle pennulle paljon nähtävää; koiria, kissoja, pupu, lampaita! Koirat ja lampaat olivat toki hauskimpia. Lampaita pentu istui hyvän tovin tuijottamassa aidan takaa, mikä oli todella tiiviin keskittynyttä toimintaa siihen nähden miten se yleensä tuppaa haukkumaan ja riehumaan ympäriinsä.

Teemo suhtautui kaikkeen jännään tosiaan reippaan uteliaana ja kulki maatilamaisessa ympäristössä vuoroin kenenkin ihmisen matkassa. Tinja käväisi uimassa Teemon seuraillessa vierestä. Ehkä joskus toiste sitten uimiskokeiluja, mutta tällä reissulla oli sen verran kylmät säät että ei huvittanut läträillä rannassa enempää. Pääsiäiskokko tuli ihailtua ja rantamökillä saunottua ja sen sellaista juhannukseen kuuluvaa.











Heinolasta matka jatkui Mänttään. Itse olin käynyt siellä useamman kerran, mutta koirista kummallekin maisemat olivat ihan uusia. Ihmiset olivat Tinjalle tuttuja ja turvallisiksi todettuja joten se oli nopeasti kotonaan ja pentu seuraili touhukkaana isompansa perässä. Kuten Heinolassakin, pentu valtasi nopeasti ihmisten sydämet puolelleen ja ulkoili vuorotellen kaikkien ihmisten kanssa. Mäntässä se kohtasi hurjia uhkiakin; kissapatsas mansikkamaalla ja joku hurja shelttipoika isossa peilissä jestas sentään!

Reissusta kotiin palasi kaikin puolin väsähtänyt lauma. Teemo lojuili sunnuntai-illan visusti säkkituolissa ja Tinja sängyn alla. Huh haukotusta. 

Loppuun kuvia matkalta. 
11 viikkoa











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti